Inclusive teaching

Meillä on ollut koko opeharjoitteluvuoden teemana inkluusio eli erityisoppilaiden siirtäminen erityisluokilta ja -opetuksesta takaisin "normaaliluokkiin". Ajatus inkluusiosta herättää aika paljon ristiriitaisia tunteita minussa. Se on kyllä kaunis ajatus, mutta ei ehkä ihan niin yksioikoinen, kuin vuosikymmeniä kentältä pois olleet kasvatustieteilijät tahtovat uskotella.

En oikeasti ymmärrä, miksi tuota perustellaan meille opeopiskelijoille niin hanakasti "tosi hyvänä juttuna". Kuulemma Italiassakaan ei ole vuoden 1977 jälkeen ollut enää erityisluokkia. Onko se sitten hyvä juttu? Tarvitseeko sitä niin jumalattomasti perustella, jos se on "täysin aukoton"? Minun tuleville luokilleni ovat kyllä kaikki tervetulleita, mutta pelkään ei-eristävän opetuksen olevan myös tasapäistävää: nopeasti oppivat kärsivät hitaimpien oppilaiden erityishuomioinnista. Saman jutun huomasi jo syksyn Norssi-harjoittelussa, kun luokan villimät lapset saivat hiljaiset ja tunnolliset vaivautumaan ja valittamaan siitä, että opiskelu ei oikein edisty sellaisessa luokassa.

Toki erityislapsia on muitakin kuin vain pikku häiriköitä. On myös erilaisia fyysisiä ja henkisiä vaikeuksia, kuten kuulo-, näkö- ja liikuntarajoitteita tai aivovammaa ja oppimisvaikeuksia... Mutta kun me opettajat emme ole lääkäreitä, kuntouttajia, psykologeja tai terveydenhoitajia. Saati erityisopettajia. On totta, että opettajan ammatti on täysin ihmissuhdetyötä, mutta on meidänkin venyvyydellä rajansa (toim. huom. itse yletän varpaisiini).

UNESCOn luoma Salamancan julistus inkluusiosta on allekirjoitettu Suomessa jo 1994, eikä inkluusiossa olla tämän pidemmällä. Tilastojen mukaan Suomessa on erityisluokkia lähestulkoon eniten maailmassa. Mister Saloviita väitti artikkelissaan (jota meidän piti kommentoida opiskelun nimissä), että opettajat välttelevät (laiskuuttaan?) isompaa työtaakkaa ja vastuuta eivätkä tämän takia halua toteuttaa inkluusiota. Mielestäni kyse ei ole kuitenkaan välttelystä - ainakaan kaikissa tapauksissa. Itse koen asian pikemminkin niin, että a) pelkäisin omien kykyjeni riittämättömyyttä inkluusion vaatimuksissa b) kaipaisin lisäresursseja opetuksen avustamiseen c) teen opettajana töitä myös "virallisen" työajan ulkopuolella, joten en halua käyttää enempää omaa aikaa HOPSeja ja HOJKSeja suunnitellessa.

Meillä oli siis eilen syksyn lukupiirin kokoava tapaaminen eilen, ja keskustelimme näistä aiheista siellä paljon, jopa kirpeäänkin sävyyn... Ja opettaja vaikutti olevan jo toivoton tapaus, täysin aivopesty inkluusiolla. Siitä syntyi tämä paatos.

Let it snow, let it snow, let it snow!

Ihanaa, vihdoinkin talvi lumella! Tämä on tosiaan lyö jo pian jopa viime vuonna näkemäni lumimäärän: Ruotsissa oli yksi päivä lunta, Itävallassa huipuilla sitä näki viikon verran ja Suomessa pääsiäislomalla reilun viikon. Sain jo ensimmäiset puolittaiset lumipesutkin, saakeli! Tämä kostetaan ;)

On kyllä mukavaa, kun syksy kääntyy taas marraskuun kautta jouluksi. On ollut ihan käsittämättömän kiireinen lukukausi, työt ja opeharjoittelu ovat vieneet mehut melkein täysin. Opeharjoittelu Norssilla loppui marraskuun alussa, ja nyt on taas silmät ja korvat täynnä kasvatustieteen luentoja ja esseentekoa (ja tietysti pikkujouluja). Saimme tietää pari viikkoa sitten myös ensi kevään harjoittelupaikat, pääsen korttelin päähän kotoa, Kansalaisopistolle. :) Siellä minun tehtävänäni on opettaa kotouttamiskoulutuksessa olevia maahanmuuttajia. Taso on hidas suomi 1. Se tulee siis vaatimaan paljon kärsivällisyyttä ja kekseliäisyyttä tuntien pidossa ja suunnittelussa, mutta uskon, että se on todella hedelmällistä - varsinkin jos löydän kevään soveltavan harjoittelun paikan Italiasta. Alkeitten opettaminen on kuitenkin aina jännä paikka opettajallekin, koska sillä rakennetaan opiskelijan kielitaidon perusta.

Olin eilen ohjaamassa keskustan läksykerhossa maahanmuuttajia. Läksykerho pistää aina taidot koetukselle: molemmilla kerroilla olen joutunut ohjaamaan jotain sellaista, josta ei ole mitään käsitystä. Edellisellä kerralla autoin hoitoalan tehtävissä ja eilettäin sitten teimme yhdessä palkanlaskennan harjoituksia. En ole ihan varma, onko suomi toisena kielenä -opetus minun alaani, koska se on hyvin kielioppipainotteista (tämä on ainakin minun muistikuva tokalta vuodelta) mutta viimeistään kevään s2-harjoittelussa sen näkee... Viihdyin Norssilla todella hyvin, koska siellä tuntiopetus ei ollut pelkkää kieliopin jankkausta. Kieliopilliset asiat käsiteltiin lähinnä aineita tarkastaessa.

Nyt pitäisi vielä hetki sinnitellä töissä ja sitten juosta kaupungilla hoitamassa siskon synttärilahjaa ja muita asioita... Eilenkin päivä venyi lähes 12-tuntiseksi, joten joulun vähäiset vapaapäivät tulevat kyllä tarpeeseen. Viimeinen koulujuttu on 15.12. ja koulu alkaa taas 5. tammikuuta. Onneksi on edes lunta, toivottavasti kestää synttäreille asti.

Kuumaa juotavaa

Näin syksyn ja talven taitteessa, viileillä keleillä kaipaa aina kuumaa juotavaa. Eilenkin Fifi haki meille punaista glögiä, jota sitten nautiskeltiin kynttilän loisteessa. Joulu tulee... :)

Paljon muitakin muistoja liittyy höyryävän kuumiin juotaviin. Esimerkiksi kerran ensimmäisenä opiskeluvuonna olin eräänä päivänä todella surullinen ja yksinäinen. Olisin kovasti halunnut kaakaota olon helpottamiseksi, mutta keittiön kaappi ilmoitti ei-oota. Siitä eteenpäin olen varmistanut, että kaapissa olisi aina kaakaota hätätapauksia varten. :)

Toisena opiskeluvuonna muistoihin jäi persikkatee. Pohdimme Huutiksen kanssa minun talon katolla elämää, söimme suklaata ja joimme persikkateetä termarista. Oli hieno, tähtinen taivas, raikas ja kuiva sää ja varmaan vähän pakkastakin. Toisena muistona tokalta vuodelta jäi myös glögittelyt Sumaelman kanssa. Kävimme hyppytunneilla nautiskelemassa kupin tai kaksi terästettyä Kruunuglögiä. Kirjallisuuden luento meni kovin hilpeästi. ;)

Kolmannesta vuodesta on jäänyt myös mieleen kaksi juomaa. Toinen on Karpon tarjoama vaalea glögi, se oli mukavan omenaista ja lämmittävää. Silloin se oli ehkä vain glögiä, mutta sittemmin aika on tehnyt siitä melko symbolisen... :) Toinen juoma kolmannesta vuodesta oli Riikan opettama inkiväärijuoma Uppsalassa: kuumaa vettä, muutama viipale tuoreesta inkivääristä ja hunajaa oman maun mukaan.

Tänä vuonna sitten juomat ovat olleet mustaherukkamehu ja jopa kahvi, yllättäen! Fifi tarjoili minulle mustaherukkamehua, kun olin kipeä syksyllä. Se toi mieleen lapsuuden, kun äiti lämmitti meille itse tekemäänsä mustaherukkamehua, kun minä tai Sumppi olimme kipeinä. Tänä vuonna on koulukin osalta tullut juomaelämyksiä. Opeharjoittelun myötä olemme olleet todella paljon päärakennuksella luennoilla, jolloin kahvilaa on hyödynnetty ahkerasti. Olen oppinut juomaan kahvia, mutta vain sitä päärakennuksella tarjottua + puoli litraa maitoa. Muualla maistuu kitkerältä. :)

Ennen ajanlaskun alkua

Historia on kiva asia. Niin mennyt aika kuin lähihistoriakin tai tulevaisuus historiana puhuttaessa. Kävinpä juuri oikein loisteliaalla illallisella tunnelmoimassa mennyttä aikaa ja visioimassa uudesta. :)

"Ever since that night we've been together.
Lovers at first sight, in love forever.
It turned out so right,
For strangers in the night."