Inclusive teaching

Meillä on ollut koko opeharjoitteluvuoden teemana inkluusio eli erityisoppilaiden siirtäminen erityisluokilta ja -opetuksesta takaisin "normaaliluokkiin". Ajatus inkluusiosta herättää aika paljon ristiriitaisia tunteita minussa. Se on kyllä kaunis ajatus, mutta ei ehkä ihan niin yksioikoinen, kuin vuosikymmeniä kentältä pois olleet kasvatustieteilijät tahtovat uskotella.

En oikeasti ymmärrä, miksi tuota perustellaan meille opeopiskelijoille niin hanakasti "tosi hyvänä juttuna". Kuulemma Italiassakaan ei ole vuoden 1977 jälkeen ollut enää erityisluokkia. Onko se sitten hyvä juttu? Tarvitseeko sitä niin jumalattomasti perustella, jos se on "täysin aukoton"? Minun tuleville luokilleni ovat kyllä kaikki tervetulleita, mutta pelkään ei-eristävän opetuksen olevan myös tasapäistävää: nopeasti oppivat kärsivät hitaimpien oppilaiden erityishuomioinnista. Saman jutun huomasi jo syksyn Norssi-harjoittelussa, kun luokan villimät lapset saivat hiljaiset ja tunnolliset vaivautumaan ja valittamaan siitä, että opiskelu ei oikein edisty sellaisessa luokassa.

Toki erityislapsia on muitakin kuin vain pikku häiriköitä. On myös erilaisia fyysisiä ja henkisiä vaikeuksia, kuten kuulo-, näkö- ja liikuntarajoitteita tai aivovammaa ja oppimisvaikeuksia... Mutta kun me opettajat emme ole lääkäreitä, kuntouttajia, psykologeja tai terveydenhoitajia. Saati erityisopettajia. On totta, että opettajan ammatti on täysin ihmissuhdetyötä, mutta on meidänkin venyvyydellä rajansa (toim. huom. itse yletän varpaisiini).

UNESCOn luoma Salamancan julistus inkluusiosta on allekirjoitettu Suomessa jo 1994, eikä inkluusiossa olla tämän pidemmällä. Tilastojen mukaan Suomessa on erityisluokkia lähestulkoon eniten maailmassa. Mister Saloviita väitti artikkelissaan (jota meidän piti kommentoida opiskelun nimissä), että opettajat välttelevät (laiskuuttaan?) isompaa työtaakkaa ja vastuuta eivätkä tämän takia halua toteuttaa inkluusiota. Mielestäni kyse ei ole kuitenkaan välttelystä - ainakaan kaikissa tapauksissa. Itse koen asian pikemminkin niin, että a) pelkäisin omien kykyjeni riittämättömyyttä inkluusion vaatimuksissa b) kaipaisin lisäresursseja opetuksen avustamiseen c) teen opettajana töitä myös "virallisen" työajan ulkopuolella, joten en halua käyttää enempää omaa aikaa HOPSeja ja HOJKSeja suunnitellessa.

Meillä oli siis eilen syksyn lukupiirin kokoava tapaaminen eilen, ja keskustelimme näistä aiheista siellä paljon, jopa kirpeäänkin sävyyn... Ja opettaja vaikutti olevan jo toivoton tapaus, täysin aivopesty inkluusiolla. Siitä syntyi tämä paatos.