Lahjakkuus

Kun fillaroin aamulla töihin, näin matkalla harmonikkaliikkeen, ja aloin miettiä, kuinka kannattava tuo kauppa mahtaa olla. Hanuri ei ole enää soittimena trendikäs (muuten kyllä :P ), sillä jo useammasta kodista taitaa kitara löytyä jonkun tuollaisen perinteisen kapistuksen sijaan. Tulin siihen tulokseen, että ehkä haitareiden huolto on kannattavinta kyseiselle yritykselle.

Sitten mietin kotiseutuni ihmettä, Esa Pakarista (Pekan ja Pätkän Pekka). Hän oli melko lahjakas hanuristi. Onkohan hänestä ollut aikanaan idolia jollekulle? Alkoiko joku juuri siksi soittaa haitaria, koska Pakarinenkin soitti? Toisin kuin nykyään, jokaisella perheellä ei ole ollut todellakaan varaa ostaa lapsilleen haitaria, koska tämä on EHKÄ halunnut oppia soittamaan sitä. Esimerkiksi meillä kotona äiti ja iskä ostivat meille molemmille akustiset kitarat, kun toivoimme joululahjaksi kitaraa. Minusta se oli jo silloin vähän liikaa, vaikka todella mukava juttu toki oli. Olen soitellut vieläkin kitarata, tosin akustinen on vaihtunut sähköön. Meidän Sumpin innostus puolestaan lakastui ihan hetkessä, joten meni vähän hukkaan sen soittimen hankinta...

Mutta palatakseni tarinani alkulähteille, aloin miettiä sitä, miten ennen ihmisillä oli aikaa mennä vaikka naapuriin soittelemaan haitaria ihan vain oppiakseen sen taidon. Nyt meillä on omat soittimet alusta alkaen, ja soittotunnit ovat täyteen ahdetut, jotta oppisimme vain mahdollisimman nopeasti. No joo, kärjistän kyllä, mutta tämä on periaatteessa ero nykyhetken ja menneen välillä.

Pointtini koko jutussa on se, että miten jokin erityislahjakkuus voi kehittyä näin kiireisessä ympäristössä? Sen lisäksi, että meillä on tarve omaksua asioita nopeasti, meillä on myös älyttömän paljon kaikkea muuta, mitä tässä elämässä pitäisi hallita, jotta olisimme "normaaleita": hiukan matemaattista taitoa, viestintätaitoa, kielitaitoa, ylipäänsä eri diskursseja töihin ja kouluun, ulkonäöllisiä haasteita, pari muuta harrastustaitoa sen yhden lisäksi ja niin edelleen. Eikä tässä vielä kaikki. Joskus (joka on valitettavan usein) tuntuu, että viimeisenä pisarana vanhemmat hengittävät niskaan. "Ei tällaista vaan meidän aikana, sillon hiihdettiin kouluun kesät talvet..." Pitäisi olla yleisurheiluihme, ja lisäksi hallita klassisimmat joululaulut ja käsityötaidotkin. Huh.

Luin juuri kuukausiliitteestä artikkelin suomalaisista merkkihenkilöistä, joiden kouluhistoria oli uskomaton siihen nähden, millaista arvostusta he ovat myöhemmin saaneet ja ansainneet. Esimerkiksi itse marsalkka Mannerheim oli potkittu pois kadettikoulusta huonon käytöksen vuoksi, ja nobelistimme presidentti Ahtisaari oli tainnut jättää keskikoulunsa puolitiehen. Silti heistä tuli profeettoja omalle maalleen, koska molemmat keskittyivät olennaiseen. He eivät antaneet arviointien lannistaa.

Tourulan sillalla (palatakseni työmatkaani, jossa ehdin tämän kaiken ajatella) tuli viimeisenä mieleeni suuret säveltäjät. Tuskin Mozartista olisi tullut yhtä kuulua säveltäjää, jos pikku-Amadeusta olisi raahattu kolme kertaa viikossa futistreeneihin, kahtena iltana soittamaan pianoa ja vielä joka päivä istumaan koulussa kahdeksasta neljään. Hänellä oli musikaaliset geenit ja absoluuttinen sävelkorva, joita hänen vanhempansa ymmärsivät tukea. On toki myönnettävä, että hieman finanssipuolta säveltäjälle olisi voinut opettaa: hän teki useita sävellyksiä aivan ilmaiseksi tilaajilleen.

Uskallan väittää, että jokainen meistä on lahjakas jollain tapaa. Lahjakkuuden kehittymiselle ja kehittämiselle pitäisi vain ymmärtää antaa sopivasti aikaa ja tilaa. On tylyä sanoa, että esimerkiksi 15-vuotias (saati +25-vuotias) on liian vanha aloittamaan tanssiharrastuksen. Lahjakkuus ei tietenkään synny kotona odottelemalla, kyllä sitä varten täytyy töitäkin tehdä, kunhan mielenkiinto omaan juttuun säilyy. Tunnetusti hampaat irvessä ja hätäillen syntyy vain...